Korva, tuo kummallinen rustouloke

Tänään tartuin ensimmäiseen harjoituslistallani olevaan aiheeseen: korvaan. Tavoitteenani oli tutkia korvan muotoa ja rakennetta realistisesti ja pikkutarkasti, jotta saisin mahdollisimman hyvän käsityksen kyseisestä monimutkaisesta ulokkeesta.

Yksityiskohtaisesta tarkastelusta huolimatta en kykenisi vielä piirtämään uskottavan näköistä korvaa ilman mallia, joten tätä aihetta täytyy vielä harjoitella. Olen tähän asti ihmisiä piirtäessäni jättänyt korvat mahdollisimman vähälle huomiolle siitä yksinkertaisesta syystä, että en ole kokenut niitä niin mielenkiintoisiksi, että olisin pitänyt niihin paneutumista vaivan arvoisena. Tämän takia korvan piirtäminen on minulle edelleen melkoinen haaste, jonka kylläkin aion päihittää.

Musta puuvärikynä paperille, koskeus n. 15 cm

Sunnuntaipostaus

Kyllä, minulle nyt on vielä sunnuntai. Menen kohta nukkumaan,  ja sen jälkeen, kun olen herännyt, on maanantai.

Tänään en kummempiin piirrospuuhiin kokenut kykeneväni ryhtymään, sillä kärsin juuri nyt erittäin hankalasta niska-hartiaseudun jumituksesta. Onneksi minulla on huomenna aika hierojalle, joka ainakin aiemmin on saanut murjottua lihaksiani mureammiksi. Suunnitelmissani on myös lähitulevaisuudessa järjestää itselleni hieman ergonomisempi piirrustuspöytäviritys, sillä tämänhetkiset työskentelyolosuhteeni ovat senkaltaiset, että niitä en uskaltaisi hierojalle näyttää...

Onni on hyvät kynät

Tänään saatoin loppuun sen, minkä eilen aloitin, eli karikatyyrin itsestäni. Ajattelin, että olisi reilua peliä, että piirtäisin vaihteeksi pilakuvan itsestäni jonkun toisen enemmän tai vähemmän viattoman uhrin sijaan, minkä lisäksi en ollut piirtänyt omakuvaa vuosiin.

Täytyy sanoa, että uudet, kunnolliset tussit helpottivat työskentelyäni huomattavasti, minkä ansiosta piirros valmistuikin huomattavasti nopeammin kuin muutama ensimmäinen blogiin postaamaani kuva. Suuri apu oli siitä, että minulla on nyt eri paksuisia kyniä, minkä ansiosta minun ei esimerkiksi tarvitse värittää paksuja viivoja ohuella, kulahtaneella kuitukärkikynällä.

Piirtäminen tuntuu muutenkin alkavan pikku hiljaa sujua hieman jouhevammin. Huomasin kuitenkin joitain asioita, joita minun täytyy mustavalkoisia piirroksia tehdessäni harjoitella. Ensinnäkin pelkistämistä: Lähden hirveän helposti varjostamaan turhan laajoja alueita. Siinähän ei ole mitään vikaa, mikäli laajat viivapinnat ovat harkittuja, mutta minulla kyse oli esimerkiksi tässä viimeisimmässä kuvassa siitä, että varjostaminen pyrki ns. lähtemään lapasesta. Sain onneksi homman pysymään kuitenkin suhteellisen hyvin kontrollissa tällä kertaa; usein homma menee siihen, että valkoisia alueita ei jää näkyviin juuri yhtään.

Toinen juttu on itse viivapinnan pelkistäminen. Nyt annoin itseni ihan tarkotuksella nauttia hyvin hienoista, ohuista viivoista koostuvien pintojen rakentamisesta ihan siitä ilosta, että mnulla on niin loistava kynä käytössäni. Haluaisin kuitenkin oppia tekemään varjostuksia vain muutamilla viivoilla. Luulen, että nämä kaksi edellä mainittua asiaa ovat seuraavien harjoitustöideni aihe.

Mitä tähän kyseiseen karikatyyriin tulee, niin kaiken kaikkiaan olen siihen melko tyytyväinen. Minun on vähän vaikea itse sanoa, kuinka hyvin onnistuin vangitsemaan siihen oman karaktäärini, mutta aavistelen, että kuva on jokseenkin tunnistettava. Nyt tulikin mieleeni vielä pari harjoiteltavaa asiaa: hiusten ja korvien piirtäminen. Ne molemmat tuottavat minulle saannöllisestä aivan luvattoman paljon päänvaivaa.

Huomasin muuten, että sain aikaan paremman skannaustuloksen, kun skannasin kuvan mustavalkoisen sijaan harmaasävyisenä. Hennoimmat viivat tulivat näin paremmin näkyviin; mustavalkoasetuksen kanssa edes resoluution nostaminen ei auttanut asiaa. Skannerinikin on tosin melko muinainen.

Musta kuitukärkikynä akvarellipaperille, korkeus n. 20 cm

Karrikointihommia

Koska lupasin itselleni pitää julkaisukynnyksen matalana, postaan tänään keskeneräisen piirroksen. Kyseessä on jälleen karikatyyri, ja nokkelimmat pokkelimmat saattavatkin jo arvata, ketä kuva tällä kertaa esittää.

Kuitukärkikynä akvarellipaperille, korkeus n. 20 cm

R2-D2 goes checkered

Nyt kun tilityspuoli on hoidettu, voinkin siirtyä itse asiaan, eli piirtämiseen. Kirjoitin jonkin aikaa sitten suunnitelmastani harjoitella silmän ja käden yhteistyötä ja käden hienomotoriikkaa piirtämällä suoria viivoja ja selkeitä ympyrämuotoja esimerkiksi ruutupaperille. Toissapäivänä tartuin tuumasta toimeen. Hahmottelin muotoja ensin viivottimen ja pyöreiden muottien avulla lyijykynällä ruutupaperille, minkä jälkeen tarkoitukseni oli seurata malliviivoja tussilla vapaalla kädellä piirtäen.

Muotojen piirtely lähti kuitenkin jossain määrin lapasesta, eli en kyennyt tyytymään satunnaisiin abstrakteihin viivoihin ja muotoihin, vaan ryhdyin niin sanotusti hieman nyhertämään. Saatuani malliviivat ja tussausharjoituksen valmiiksi, en voinut vastustaa kiusausta hyödyntää ruutupaperin tarjoamia houkuttelevia mahdollisuuksia ja koitella taas Copic-tussejani.

Värityspuuha osittautui koko homman hauskimmaksi osaksi, mikä ei sinänsä ole yllättävää, koska tehtävän tarkoitus ei alun alkaenkaan ollut olla hauskaa, vaan kurinalaista harjoitusta. Nautin pienten ruutujen säntillisestä värittämisestä aivan luvattoman paljon, mutta perfektionismiperkele yritti taas saada minua otteeseensa, kun huomasin, että olin värittänyt muutaman ruudun väärin - väärin tarkoitti tässä tapauksessa siis säntillisestä shakkiruutukaavasta poiketen. Taklasin pirulaisen kuitenkin näppärästi ja talloin lisäksi sen varpaille värittämällä tahallani lisää ruutuja "väärin". Jos sinulla on ylimääräistä aikaa ja tunnet olosi pitkästyneeksi, niin voit esimerkiksi koittaa etsiä väärin väritetyt ruudut kuvasta. ;)

Mitä itse tussiharjoitukseen tulee, niin sanoisin tuloksen olevan kohtalainen. Viivat ovat paikoin hieman vapisevia ja poikkeavat reitiltään siellä täällä, mutta huonomminkin olisin voinut suoriutua.

Kuitukärkikynä ja huopakynät ruutupaperille, koko A4

Kriisin kautta uuteen nousuun - itsereflektointia ja muuta jorinaa

Piirroshaasteeni joutui kriisiin, joka oli koitua "yksi kuva joka päivä"-tavoitteeni kohtaloksi. Havaitsin, että en yksinkertaisesti ehdi piirtää joka päivä valmista, viimeisteltyä kuvaa, koska valitettavasti joudun tekemään vuorokauden aikana muitakin asioita. Piirtämisen lisäksi jonkin verran aikaa kuluu kuvan skannaamiseen, skaalailuun ja rajailuun blogiin sopivaksi (skannerini ei ole ihan tuliterä vempain), sekä tietysti itse postaamiseen.

Tätä kaikkea pohdiskellessani ehdin jo päätyä siihen tulokseen, että luovun velvoitteesta julkaista materiaalia joka päivä ja sallin itselleni väljemmän ja vapaamman julkaisutahdin. Perustelin tätä muun muassa sillä, että koska minun on pakko julkaista päivittäin yksi piirros, minulle ei jää aikaa toteuttaa suurempia ja haastavampia piirrustusprojekteja.

Vein asian niin pitkälle, että kirjoitin päätöksestäni Facebook-statuksen, jossa lisäksi kysyin ihmisiltä mielipidettä blogin nimestä - tulisiko nimi kenties vaihtaa blogin agendan muuttuessa, ja jos näin olisi asian laita, niin mikä olisi hyvä vaihtoehto uudeksi nimeksi. Noh, kaveripiirini tuntien minun olisi tietysti pitänyt ymmärtää varautua siihen, että moisella kyselyllä tulisin saamaan ainoastaan kelvottomia ehdotuksia, kuten tapahtuikin. Sain myös pari kommenttia liittyen itse piirros päivässä-haasteesta luopumiseen: Enkö voisi tyytyä julkaisemaan hieman keskeneräisempiä ja viimeistelemättömämpiä töitä? Eikö yhdestä isommasta työstä voisi julkaista monta kuvaa sen eri työvaiheissa? Eihän tämänkaltaisessa projektissa tarvitse joka päivä julkaista viimeisen päälle hiottua ja valmista, vaan satunnaiset aivopierutkin kelpaavat.

Nämä ajatukset herättivät minussa ensin voimakkaan vastareaktion: no kun skannaamiseenkin menee aikaa, ja en yksinkertaisesti ehdi piirtää joka päivä. Näin minä asian selitin. Mutta mistä todellisuudessa oli kyse? Ensinnäkin siitä, että ajatus keskeneräisen työn julkaisemisesta hirvitti minua. Yhden luonnosvaiheessa olevan työn toki jo julkaisin, mutta senkin rohkenin postata tänne vain siksi, että pidin sitä riittävän kelvollisena. Toiseksi en vain voinut myöntää itselleni, että pakkomielteinen perfektionismini oli ottanut yliotteen, eikä minulla näin ollen yksinkertaisesti ollut pokkaa julkaista mitään - jos sallitte karkean ilmaisun - juosten kustua aivopierua.

Mutta hetkinen! Perfektionismin nujertaminen ja keskeneräisyyden sietäminenhän olivat yhdet keskeiset tavoitteeni tässä haasteessa. Mitä minä olinkaan tekemässä - antamassa noille salakavalille pirulaisille jo periksi! Kun olin päässyt mielessäni heränneen defenssinomaisen vastareaktion yli, tajusin, että koko homma oli menossa puihin siksi, että olin alkanut taas vaihteeksi pingottaa aivan liikaa. Aloin preferoimaan laatua määrän sijaan, vaikka alkuperäinen tavoitteeni oli nimenomaan päin vastainen - määrä ennen laatua.

Lopputulos on siis tämä: Homma jatkuu. Tästä lähtien hyväksyn blogiini luonnokset, viimeistelemättömät räpellykset ja aivopierut. Kuvien ei edes tarvitse olla skannattuja, vaan kännykkäkameralla otettu räpsy riittää.

Kiitos projektin jatkuvuudesta kuuluu ehdottomasti rakkaille Facebook-kavereilleni, jotka paskoilla nimiehdotuksillaan saivat nykyisen konseptin tuntumaan aika hyvältä, sekä niille, jotka sanoivat suoraan, mikä tilanteessa mättää - halit ja pusit ja sydän teille! <3

Yökyöpeli töhertää jälleen

Ja näin sunnuntain postaus venähti jälleen seuraavan vuorokauden puolelle. Jostain syystä yö on minulle mitä otollisinta työskentelyaikaa.

Leikin taas kerran uusilla Copic-tusseillani. Halusin tällä kertaa kokeilla, miten kynät käyttäytyvät akvarellipaperilla, ja hyvinhän ne käyttäytyivät. Pidin kovasti siitä, miten huokoinen paperi imi väriä. Nautin yleensäkin kovasti paksulle ja huokoiselle paperille piirtämisestä ja maalaamisesta.

Tämänkertainen piirros oli jälleen melkoista improvisointia, kokeilua ja suoraan sanottuna töhertelyä, mutta aihe minulla oli jo korvan takana, minkä vuoksi tällä työllä on nimikin: Moodswings. Kuvan väreihin en ole erityisen tyytyväinen, mutta Copic-värivalikoimani on toistaiseksi niin surkea, että tämä oli kutakuinkin parasta, mitä saatoin saada aikaan. Etenkin tuo punainen on jotenkin kummallisen tunkkainen; kaipaisin enemmänkin raikasta kirkkaanpunaista. Kuvassa esiintyvän naishahmon anatomia meni ihan höpöksi, mutta laitettakoon se tällä kertaa taiteellisen vapauden piikkiin. Kaiken kaikkiaan tämä tekele on minusta aika nolo, mutta tungen itsekritiikille suukapulan ja painan sen kummempia mukisematta julkaise-nappia.

Huopakynät akvarellipaperille, korkeus n. 20 cm

P.S. Tuntuuko sinustakin siltä kuin joku tuijottaisi sinua... tuossa kuvan keskivaiheilla?

Mitäs lorvailua tämä tällainen on!

O-ou, salakavalasti on ehtinyt muutama päivä livahtaa ohi piirroshaastetta ja blogia laiminlyöden. Tilanne on ollut se - vannon käsi sydämeni tienoilla - että vuorokausissa ei tässä ihan hiljattain ole ollut riittävästi tunteja minkään postauskelpoisen tekeleen aikaansaamista varten, sillä olen joutunut käyttämään kaikki olemassaolevat tunnit muihin aktiviteetteihin. Lupaan pyhästi, että huomenna blogiini ilmestyy jälleen jotain jos ei vakavasti otettavaa, niin ainakin hyvän yrityksen kautta syntynyttä materiaalia.

Ylimääräistä jorinaa piirtämisen vaikeudesta

Päätin suoltaa tänään vielä toisenkin postauksen, jonka aloitan avautumalla aiheesta hienomotoriikka ja sen rapistuminen. Olen nimittäin huomannut, että se, mikä itselläni eniten piirustustaidossa kärsii pitkän harjoittelemattomuuden seurauksena, on niin sanottu silmän ja käden yhteistyö. Vaikka tiedän, minkälainen muoto paperille pitäisi ilmaantua, niin käteni ei suostu liikkumaan niin kuin yritän käskeä. Parhaiten huomaan tämän ilmiön ppirtäessäni pitkiä, hallittuja viivoja: kynä ei liiku suoraan, vaan poikkeaa reitiltä, jolloin viivasta tulee epätasainen. Kyse on siis käden hienomotorisesta hallinnasta.

Kuten blogin kuvauksessa sanotaan, ennen tähän haasteeseen ryhtymistä olin ollut hyvän tovin piirtämättä kovinkaan aktiivisesti. Edellinen kerta, kun varsinaisesti olen kunnolla istunut alas piirtämän ennen tämän blogin aloittamista, oli noin vuosi sitten, kun toteutin erään kuvituskeikan. Täytyy sanoa, että olisin selvinnyt työstä huomattavasti nopeammin ja kivuttomammin (ja näin ollen päässyt myös käytännössä paremmalle tuntipalkalle, sillä hommasta maksettiin ns. könttänä), mikäli olisin treenannut piirtämistä aktiivisemmin. Tämäkään ei kuitenkaan vielä saanut minua tarttumaan kynään ja aloittamaan aktiivista harkoittelua ties minkä syiden takia - aina muka oli liian kiire opintojen ynnä muun muka tärkeämmän toiminnan kanssa. Tämä piirtämisen aloittamisen vaikeus on sikäli omituista, että satun rakastamaan piirtämistä. Syy piilee luultavasti siinä, että vaikka nautin piirtämisestä, koen sen kuitenkin melko raskaaksi puuhaksi, johtuen osittain hillittömästä perfektionismistani. Mitä pidemään olen treenaamatta, sitä tyytymättömämpi olen aikaansaamaani jälkeen silmän ja käden yhteistyön heikennyttyä, ja sitä vaikeampi piirtäminen on taas aloittaa.

Olen tässä tuuminut, että minun pitäisi ehkä ihan yksinkertaisesti treenata suorien viivojen ja selkeiden linjojen piirtämistä. Tämä kuulostaa tajuttoman tylsältä, mutta keksin, että voisin harjoitella käden hallintaa piirtämällä viivoja ruutupaperille valmista ruudukkoa seuraten. Lisäksi ajattelin piirtää jonkin pyöreän muotin avulla lyijykynällä ympyröitä paperille ja seurata niiden ääriviivoja tussilla. Kuulostaa ehkä joltain alakoululaisten harjoitukselta, mutta sellaista koen juuri nyt tarvitsevani. Ehkäpä myös postaan aikaansaannokseni tänne blogiin. ;)

Copic-harjoittelua, osa 2: Nyt ei mennyt ihan niin kuin The Joy of Paintingissa

Kuten otsikosta voi päätellä, jatkoin tänään Copic-kynien käyttöön perehtymistä. Uskaltauduin laajentamaan väriskaalaa eilisestä, ja tämän päivän piirroksessa onkin esillä hyvin pitkälti ne värit, mitä minulla tällä hetkellä on käytössäni.

Piirrokseni kohtasi takaiskun heti työn alkuvaiheessa. Piirsin ääriviivat mustalla Deleter-nimisen valmistajan Neopiko-tussikynällä, jonka jäljen taidetarvikeliikkeen myyjä väitti kestävän Copicilla värittämistä leviämättä. Tämän osoittautui kuitenkin hölynpölyksi, sillä musta väri lähti kuin lähtikin leviämään, kun ryhdyin värittämään kuvaa, ja kontaminoi blenderitussini, minkä ansiosta ihon sävystä tuli tunkkainen. Äärivivan leviäminen sotki värejä niissäkin kohdissa, joihin en blenderiä käyttänyt. Olisi pitänyt vain suosiolla maksaa euro enemmän per tussi ja ostaa niitä Copiceja ääriviivaakin varten...

Omat risunsa kuuluu erikseen ostamalleni blenderitussille. Kyseistä välinettä ei paikallisesta taidetarvikeliikkeestä löytynyt Copicin valmistana, mutta myyjä suositteli minulle Letrasetin Flexmarker-blenderiä, joka hänen sanojensa mukaan oli Copicin blenderiä vastaava. No, en tiedä, miten Copic-blender toimii, koska en ole sellaista vielä kokeillut, mutta ainakaan tämä Flexmarker ei ole tähän mennessä tehnyt Copic-tusseilla väritettyihin pintoihin minkäänlaista muutosta, mutta sen sijaan levittää kyllä mustan ääriviivan. Toisin sanoen kyseinen blenderi levitti kuvasta ainoastaan niitä kohtia, joiden ei olisi pitänyt levitä.

Kuvan aiheena kierrätin aiemmin piirtämääni kämäistä pin up-tyttöä, koska rehellisesti sanottuna halusin päästä kuvan suunnitteluvaiheesta helpolla. Piirsin sen siis läpi uudelle paperille ja ryhdyin värityshommiin. Tässä tulos:

Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, korkeus n. 18 cm

Copic-harjoitus

Tänään kokeilin iltapuhteeksi ensimmäistä kertaa elämässäni Copic-tusseja. Täytyy sanoa, että olen toistaiseksi suhteellisen pihalla kyseisen välineen käytöstä, mutta tekeminen tuntui ihan mukavalta.

Huopakynät paperille, korkeus n. 17 cm

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

No niin, ensimmäinen lipsahdus haasteesta tapahtui. En eilen yksinkertaisesti ehtinyt toteuttaa ja postata päivän piirrosta, mutta sehän ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi eilenkin piirtänyt. Aloitin nimittäin oheisen kuvan luonnostelun jo eilen, ja homma jatkui tänään.

Aihe ei tällä kertaa ole sen vähäisempi kuin eeppinen taistelu hyvän ja pahan välillä. ;) Koska olen neuroottinen perfektionisti, menee oikeanpuoleisen hahmon asennon viimeistelyyn vielä tovi. Ja kyllä, nämä tyypit ovat saamassa myös kasvot...

Lyijykynä ja kuitukärkikynä paperille, koko A3

(Miellyttävää taustamusiikkia)

All glory to the Hypnosoini

Tämänpäiväinen oli mukava ja helppo. Aihe kuvaan tuli ystävältäni Sannalta, joka toivoi, että piirtäisin Timo Soini-sammakon. Toivottavasti lopputulos vastaa odotuksia. ;)

Kuitukärkikynä paperille, korkeus n. 15 cm

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se meni?

No niin, näin tämä keskiviikon postaus venähti torstain vastaisen yön puolelle. Mutta minkäs sitä yökyöpeli itselleen mahtaa.

Tämän päivän piirroksen aihe sikisi keskiviikon Hesarin kokoomuspoliitikko Elina Lepomäkeä käsittelevästä artikkelista. En valitettavasti saanut kuvan esittämän henkilön karaktääriä kovin osuvasti ikuistettua tähän kuvaan, johtuen epäilemättä siitä, että kyseiset kasvot eivät ole minulle kovin tutut. Tekele jäi muutenkin kovin viimeistelemättömäksi, mutta se minun täytyy kestää, sillä perfektionismin päihittäminen ja keskeneräisyyden sietämisen oppiminen ovat osa tätä haastetta.

Kuitukärkikynä paperille, koko n. 15 x 21 cm

Söpöilyä paremman puutteessa

Sain heti tässä haasteen alkumetreillä havaita, että kovin korkealla itsekritiikin tasolla en tähän hommaan voi lähteä. Minulla ei tänään ollut mielessä mitään kovin briljanttia ideaa päivän piirrokseen, joten turvauduin helppoon ratkaisuun: söpöön pin up-tyttöön. Nättejä naishahmojahan on aina kiva piirtää. Itse asiassa piirtelin nättejä naisia nuorempana niin paljon, että jossain vaiheessa suorastaan kielsin itseltäni niiden piirtämisen, jotta tekemiseni ei vallan fiksautuisi yhden ja saman, silloin kliseisenä ja kuluneena näkemäni aiheen ympärille.

Sieviä naishahmoja ei minulla siis ole aikoihin tullut juuri piirreltyä, ja sen huomasin päivän kuvaa piirustaessani - sangen haasteellista nimittäin oli kyseistä kuvaa väsätä ilman mallia. Vaimensin aivoissani epätoivoisesti karjuvan itsekritiikin ja niin sanotusti purin hammasta ja jatkoin piirtämistä. Kovin kauan en kuitenkaan joutunut itseäni kiusaamaan, sillä rupeama keski tuskaisine lyijykynähahmotteiluineen alle tunnin. Lopputulosta katsoessani sekin tosin kuulostaa aika pitkältä ajalta moisen tekeleen tuottamiseen.

Tuumin kuitenkin, että aika on ehkä jo kypsä tähän pin up-tyyppiseen aiheeseen palaamiselle. Naisvartalo on kuitenkin niin läpikotaisin koluttu aihe niin taiteen kuin median ja mainonnankin aloilla, että ihan tasa-arvon nimissä voisin koittaa ryhtyä piirtelemään vaihteeksi mieshahmoja. Siinä minulle onkin haastetta kerrakseen, sillä olen jostain syystä aina kokenut miehen piirtämisen huomattavasti naisen piirtämistä vaikeampana. Mieshahmoistani pyrkii tulemaan omituisen... pökkelöitä.

Noh, oli mitä oli, lievää häpeää tuntien esittelen päivän piirroksen:

Kuitukärkikynä paperille, 19 x 17 cm

Tästä se lähtee

Viikon ensimmäinen päivä, maanantai, tuntui hyvältä päivältä blogin aloittamiselle. En ole koskaan erityisemmin pitänyt tiistaipäivistä; minulla on muistikuva, että tiistaita kohtaan tuntemani lievä antipatia juontaa juurensa ala-asteen viidennelle luokalle, jolloin meillä oli liikuntatunnit tiistaisin. Valitettavasti minulla kuitenkin tuhrautui niin paljon aikaa Bloggerin parissa säheltämiseen, että tämän ensimmäisen postauksen tekeminen venyi tiistain puolelle. Samasta syystä maanantain piirros jäi tekemättä, joten venytän heti alkajaisiksi itse laatimiani sääntöjä postaamalla tähän toissapäivänä piirtämäni kuvan.

Kyseinen piirros sai alkunsa, kun näin Facebookissa jonkin uutislinkin ohessa valokuvan eräästä nimeltä mainitsemattomasta poliitikosta. Kyseisellä poliitikolla oli kuvassa niin hykerryttävän mainio ilme, että minuun iski suorastaan pakottava tarve piirtää siitä karikatyyri. Tällainen siitä tuli:

Kuitukärkikynä paperille, korkeus n. 20 cm.