Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikapiirros. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikapiirros. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. joulukuuta 2014

Hetken naama

Tänään piirsin klassiseen tyyliin kapakassa, joskin väline oli vähemmän klassinen, nimittäin kännykkä. Kuvassa ystäväni profiili tämän pelatessa Trivial Pursuitia tietokoneella.


Digitaalinen piirros

torstai 25. joulukuuta 2014

Taiteilijan äiti

Tällä kertaa vuorossa kännykkäpiirros äidistäni, olkaa hyvä.


Digitaalinen piirros

Uuden välineistön sisäänajoa

Tämän kuvan piirtelin jo eilen, jouluaattona, mutta en ehtinyt tehdä siitä blogipostausta. Sain aivan ihanan joululahjan: läjän uusia kuitukärkikyniä ja pastellisävyisen Copic-tussisetin, jossa oli myös blendaustussi. Näitä vermeitähän piti päästä heti kokeilemaan! Piirustelin siis jouluisen illanvieton lomassa samaisen haltiahahmon, joka esiintyi edellisessä postauksessa kännykällä piirretyn luonnoksen muodossa. Tämäkin kuva on piirretty suoraan tussilla luonnostelematta ensin lyijykynällä. Hahmosta tuli monella tapaa hassu eikä se edes osunut ihan keskellä paperia, mutta ai että uusilla kynillä piirtäminen oli mukavaa!


Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, koko A4

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Ei mitään jouluun liittyvää

Kävin tänään katsomassa vauhdikkaan elokuvan ja innostuin sen seurauksena luonnostelemaan tällaisen hyppäävän haltian. Nyhersin kuvan kännykällä, koska saatavilla ei ollut paperia. En käyttänyt mallia, vaan operoin mielikuvitukseni ja muistini voimalla.


Digitaalinen piirros

lauantai 20. joulukuuta 2014

Juhlapiirros

Tämän päivän piirros palvelee funktionaalista tarkoitusta: ystäväni toivoi juhlahattuunsa My Little Pony-hahmoa, jonka toteutinkin ilomielin. Ohessa näkyvä ihmishahmo ei ole minun käsialaani, mutta sen vieressä oleva pyöreä olio on minun tulkintani kirpusta.



tiistai 16. joulukuuta 2014

Unen rajamailta

Eilen illalla olin niin väsynyt, että menin nukkumaan ennätyksellisesti ennen yhdeksää, ja päivän piirros jäi tekemättä. Nytkin väsymys on taas jo kimpussani, joten lähestyin tänään piirroshaastetta taas vaihteeksi hieman rennommalla otteella ja piirsin päivän kuvan kännykässäni olevan kuvankäsittelyohjelman piirrustustoiminnolla.



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Ulkolukua

Samaan tapaan kuin ala-asteella tentattiin kertotaulun ulkoa pänttäämisen tuloksia, on paras tapa testata, mitä anatomian tutkiskelusta on tarttunut päähän, piirtää opiskelemansa asiat ulkomuistista. Siispä siirsin tänään paperille muistini sopukoista saldon, joka sinne oli viime päivien ylävartalon luuston tarkastelun myötä kertynyt.

Rinnan luusto ja solisluiden sijoittuminen onnistuivat varsin hyvin, mutta lapaluun ja sitä myöten olkapään luuston hämmentävä rakenne ei selvästikään ollut ihan painunut mieleeni. Ihmistä piirrettäessä tosin olkanivelen ympäristön luuston yksityiskohtien tunteminen ei ole varsinaisesti kovin välttämätöntä, sillä ne jäävät täysin piiloon lihasten alle. Jääräpäisenä henkilönä joutunen kuitenkin palaamaan asiaan.


Kuitukärkikynä paperille, korkeus n. 10 cm

perjantai 14. marraskuuta 2014

Sternum

Sitten kevyeksi perjantain iltapalaksi pieni tutkielma ihmisen rintalastasta. Minusta kyseinen luunkappale muistuttaa kravattia.

Piirtäminen ei ollut tänään kovin mukavaa, sillä en löytänyt lempikynääni.


Kuitukärkikynä paperille, korkeus jotain viiden ja kymmenen sentin väliltä.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Onko tämä nyt sitä rappiotaidetta

Jaaha, vaikuttaa siltä, etten pysty enää venyttämään piirrustustaukoa pidemmäksi, sillä töhryjä alkaa syntyä jo tahtomattanikin.

Minulla ei ole ollut liiemmin tapana asettaa näytille tai muutenkaan esitellä muille tajunnanvirtana jonkin muun toiminnan, kuten vaikkapa puhelimessa puhumisen tai luennolla istumisen, sivutuotteena milloin minkäkin vihon kanteen tai lappusen reunaan syntyneitä älyttömiä töherryksiäni (nyt huomaatte, minkä takia). Kuitenkin, jotta tämän blogin antama kuva tuotoksistani olisi mahdollisimman laaja ja realistinen, päätin tehdä tänään poikkeuksen ja postata blogiin kuvan piirroksesta, joka oksentui tänä iltana jostain alitajuntani syövereistä olohuoneen pöydällä lojuneelle kirjekuorelle samalla, kun seurasin Sons of Anarchy- tv-sarjaa.

Mietin vain, että mitäköhän tämä vulgääri piirros oikein mahtaa kertoa alitajunnastani. Mikäli jollakulla on asiasta briljantti teoria, älköön hän epäröikö kertoa minulle.


Kuitukärkikynä kirjekuorelle

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Vapaa assosiaatio

Tänään päätin ottaa rennosti piirustushaasteeni kanssa: töhertelin vähän jotain mitä mieleeni sattui juolahtamaan samalla, kun katsoin tv-ohjelmaa. Jokin sievä, anonyymi naishahmohan sieltä putkahti, sekä lisäksi ikuinen suosikkiaiheeni, kasvot.


Kuitukärkikynä paperille, korkeus noin 15 cm