Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyijykynä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyijykynä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. marraskuuta 2014

Scapula

Noudatan taas vaihteeksi enemmänkin "piirros yössä"- kuin "piirros päivässä"-linjaa. Oli mitä oli, askaroin jälleen ihmisen anatomian tutkimisen kimpussa, mutta en tällä kertaa korvan, vaan lapaluun parissa.

Miten päädyin tähän, siitä enemmän ensi jaksossa.


Lyijykynä paperille, korkeus n. 15 cm
 

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

No niin, ensimmäinen lipsahdus haasteesta tapahtui. En eilen yksinkertaisesti ehtinyt toteuttaa ja postata päivän piirrosta, mutta sehän ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi eilenkin piirtänyt. Aloitin nimittäin oheisen kuvan luonnostelun jo eilen, ja homma jatkui tänään.

Aihe ei tällä kertaa ole sen vähäisempi kuin eeppinen taistelu hyvän ja pahan välillä. ;) Koska olen neuroottinen perfektionisti, menee oikeanpuoleisen hahmon asennon viimeistelyyn vielä tovi. Ja kyllä, nämä tyypit ovat saamassa myös kasvot...


Lyijykynä ja kuitukärkikynä paperille, koko A3