"So you wanted to talk about some shades of gray..?"

Sadomasopupu haluaisi jutella kanssasi harmaansävyistä.

Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, koko A3

Purrr..!

Tammikuun sarjispäiväkirjahaaste sujui yllättävän kivuttomasti; itse asiassa niin kivuttomasti, että päätin antaa sarjisprojektini jatkua. Siitä lisää myöhemmin.

Helmikuulle ideoimme Ninnin kanssa aivan uuden haasteen: tarkoituksena on keksiä ja piirtää päivittäin uusi mielikuvitushahmo, josta olisi suotavaa kuvan lisäksi myös kertoa hieman jotain. Ensimmäinen postaukseni on ehkä hieman fuskausta, sillä hahmo ei tarkkaan ottaen ole täysin minun keksimäni, vaan toteutin sen eräälle ystävälleni tämän toiveiden mukaan, minkä lisäksi luonnostelin kuvan jo joulukuussa.

Hahmolle on kuitenkin omassa päässäni kehkeytynyt piirtäessäni ja väritellessäni jonkinlaista taustatarinaa: kyseessä on selvästi yksi Team Purrrlesque -burleskiryhmän viettelevistä jäsenistä...

Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, koko A3

Uuden välineistön sisäänajoa

Tämän kuvan piirtelin jo eilen, jouluaattona, mutta en ehtinyt tehdä siitä blogipostausta. Sain aivan ihanan joululahjan: läjän uusia kuitukärkikyniä ja pastellisävyisen Copic-tussisetin, jossa oli myös blendaustussi. Näitä vermeitähän piti päästä heti kokeilemaan! Piirustelin siis jouluisen illanvieton lomassa samaisen haltiahahmon, joka esiintyi edellisessä postauksessa kännykällä piirretyn luonnoksen muodossa. Tämäkin kuva on piirretty suoraan tussilla luonnostelematta ensin lyijykynällä. Hahmosta tuli monella tapaa hassu eikä se edes osunut ihan keskellä paperia, mutta ai että uusilla kynillä piirtäminen oli mukavaa!

Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, koko A4

Ei mitään jouluun liittyvää

Kävin tänään katsomassa vauhdikkaan elokuvan ja innostuin sen seurauksena luonnostelemaan tällaisen hyppäävän haltian. Nyhersin kuvan kännykällä, koska saatavilla ei ollut paperia. En käyttänyt mallia, vaan operoin mielikuvitukseni ja muistini voimalla.

Digitaalinen piirros

Diskusprolapsi

Joululomanviettopaikassani ei ole skanneria, joten seuraavat pari viikkoa kuvaan kaikki piirrustukseni (paitsi tietysti kännykällä tai tietokoneella piirretyt) kännykkäkameralla.

Unohdin ottaa kotoani mukaani lyijykynän, joten piirsin tämän päivän kuvan suoraan tussilla ilman luonnostelua. Toki täältä ystäväni asunnosta, jossa majailen, olisi luultavasti löytynyt lyijykynä, mutta en vaivautunut etsimään sellaista. Ajattelin nimittäin, että minulle tekisi hyvää piirtää ilman turvallista lyijykynäluonnostelua ja siten joutua tyytymään siihen jälkeen, mitä ensimmäisenä saan aikaan, ilman mahdollisuutta pyyhkiä sitä pois. En myöskään käyttänyt minkäänlaista mallia, vaan piirsin kuvan niin sanotusti omasta päästäni. Nämä edellä mainitut seikat näkyvätkin mielestäni lopputuloksessa kömpelyytenä ja puutteina mittasuhteissa ja anatomiassa.

Kuvan aihe on yksinkertaisesti kipu. Olen pitkään pohtinut, miten voisin ilmaista kuvallisesti kokemusta, jonka olen kahdesti käynyt läpi kaularankangassani olleen välilevypullistuman ja siitä seuranneiden hermokipujen, tuntopuutosten ja muiden viheliäisten oireiden takia. Ratkaisu - tämänpäiväinen piirros - sattaa olla naiivi, mutta ainakin se on rehellinen. Luultavasti tulen vielä palaamaan aiheeseen useaan otteeseen; tämän päiväinen työ oli vasta eräänlaista aiheen tunnustelua.

Valokuvassa esiintyvä piirros: kuitukärkikynä ja huopakynä paperille, koko A4 (valokuvassa käytetty korni filtteri kattaa vain piirroksen ympäristön)

Oopperan kummitus ja muita tarinoita

Minua on jo vuosia ärsyttänyt elokuvajulisteissa, kirjojen kansissa ynnä muualla esiintyvä asetelma, jossa on avuttoman ja mahdollisesti jotenkin hätääntyneen näköinen naisparka, jonka yllä häilyy uhkaavan ja synkän oloinen, väijyvän tai omistavan vaikutelman luova mieshahmo. Jälkimmäinen edustaa tarinassa, johon kuva kulloinkin viittaa, yleensä kohtalokasta rakastajaa tai jonkinlaista romanttisen tai eroottisen sävähdyksen silaamaa stalk... vihollista. Elokuvaa tai romaania mainostava kuva tietysti pyrkii reflektoimaan kulloinkin kyseessä olevaa tarinaa, joten kansikuvia ja julisteitahan ei tästä kliseisestä ja kornista asetelmasta voi yksinään syyttää.

Kyseinen aihe tuli tänään jälleen kerran mieleeni, kun näin Facebookin uutissyötteessä valokuvan Oopperan kummitus -kirjasta. Mainittakoon muuten, että tätä kyseessä olevaa teemaa noudattavat erityisen puistattavasti ja imelästi Twilight -elokuvien julisteet ja mainokset. Joka tapauksessa inspiroiduin Oopperan kummitus -kirjan kannesta ja päätin piirtää kuvan, jossa mainitsemani asetelma on käännetty toisin päin: avuton ja hätääntynyt osapuoli onkin mies ja synkkä, dominoiva hahmo puolestaan nainen.

Innostuin kännykällä piirtämisestä siinä määrin, että toteutin tämänkin päivän piirroksen kyseisellä tekniikalla.

And now for something completely different

Tänään on vuorossa niin kutsuttua fanitaidetta, vaihteeksi oikealla kädellä piirrettynä. Aiheena on Sandman-sarjakuvasta tuttu hahmo Death, suomennettuna siis Kuolema.

Piirros meni monella tapaa plörinäksi, alkaen vaikkapa siitä, että kuvan hahmo näyttää enemmän Tina Turnerilta kuin mielikuvaltani Kuolemasta. Tosin kyseisellä hahmollahan on tilanteesta riippuen hieman eri näköisiä olomuotoja, joten ehkä tämä Tina Turner-look palvelee jotain omaa tarkoitustaan.

En käyttänyt piirtäessäni mitään mallia, ja sen kyllä tunsi ja huomaa lopputuloksesta. En ole piirtänyt elävää mallia aikoihin eilistä lukuun ottamatta, enkä myöskään ihmisiä mielikuvitukseni varassa, joten asennon hakeminen oli yllättävän vaivalloista ja kankeaa. Minua suorastaan hävettää, miten pahasti taitoni piirtää ihmisiä ulkomuistista on hapertunut. Oli mitä oli, asia ei parane muulla kuin vanhalla kunnon harjoittelulla.

Kuitukärkikynä ja huopakynä paperille, koko A4

Takaisin sorvin ääreen

Joku on saattanut ihmetellä, miksi blogiin nimeltä 'Piirros päivässä' ei ole useisiin päiviin ilmestynyt yhtäkään piirrosta. Totuus on se, että olin jo päättänyt laittaa haasteen toistaiseksi jäihin, sillä minusta todella tuntui, että olin saanut jo niin paljon harjoitusta ja rutiinia piirtämiseen tämän projektin kautta, ettei se enää tällä hetkellä palvellut tarpeitani. Tarkoituksenani on ollut jo hyvän aikaa kirjoittaa postaus, jossa kertoisin siirtäväni haasteen toistaiseksi hyllylle ja perustavani toisen blogin, joka keskittyisi laajempiin ja haasteellisempiin kuvataiteellisiin tuotoksiin, mutta syystä tai toisesta en ole saanut sitä aikaiseksi.

En ole taipuvainen uskomaan yliluonnolliseen, mutta niinkin voisi ajatella, että aikaansaamattomuudelleni oli jokin korkeampi tarkoitus, sillä havahduin tänään siihen, että olen kaikkea muuta kuin saanut riittävästi harjoitusta ja rutiinia piirrustushommiin. Herääminen tapahtui törmättyäni sattumalta internetin ihmemaassa satunnaiseen piirroskuvaan, joka jostain syystä sai minut oivaltamaan, että olen viime aikoina niin keskittynyt piirrustustekniikan hieromiseen, että kuvantuottamiseni on muuttunut varsin kaavamaiseksi ja kankeaksi.

Niinpä päätin niin sanotusti potkaista itseäni peruuksille, ottaa kynän käteen ja jatkaa piirustushaastetta, mutta tällä kertaa uudella otteella: keskittyen vaihteeksi enemmän ilmaisuun kuin tekniikkaan. Joudun myös tekemään edelleen vakavasti töistä liiallisen itsekritiikin päihittämiseksi. Viimeisimpiin postauksiini kuuluva kirjekuoren taakse kieli poskessa piirretty naishahmo on itse asiassa minulta sen kaltainen saavutus, johon minun olisi hyvä jatkossakin pyrkiä. Tänään kuitenkin tällainen naama:

Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, korkeus n. 21 cm

Rappiotaidetta osa 567

Lupailin eilen valottaa tänään lapaluun mysteeriä, mutta viiteen tuntiin jääneellä yöunisaldolla kapasiteettini ei nyt riittänyt valitettavasti muuhun kuin tähän. Paperille soljui taas puolitiedostamattomasti kuvia alitajuntani hämäristä uumenista televisiosarjaa iltaviihteeksi katsellessani. Saanko esitellä: Irrationaali-Naalin monta olomuotoa sekä nimetön, mutta kunnianarvoisa rouvashenkilö.

Kuitukärkikynä A4-paperille

Onko tämä nyt sitä rappiotaidetta

Jaaha, vaikuttaa siltä, etten pysty enää venyttämään piirrustustaukoa pidemmäksi, sillä töhryjä alkaa syntyä jo tahtomattanikin.

Minulla ei ole ollut liiemmin tapana asettaa näytille tai muutenkaan esitellä muille tajunnanvirtana jonkin muun toiminnan, kuten vaikkapa puhelimessa puhumisen tai luennolla istumisen, sivutuotteena milloin minkäkin vihon kanteen tai lappusen reunaan syntyneitä älyttömiä töherryksiäni (nyt huomaatte, minkä takia). Kuitenkin, jotta tämän blogin antama kuva tuotoksistani olisi mahdollisimman laaja ja realistinen, päätin tehdä tänään poikkeuksen ja postata blogiin kuvan piirroksesta, joka oksentui tänä iltana jostain alitajuntani syövereistä olohuoneen pöydällä lojuneelle kirjekuorelle samalla, kun seurasin Sons of Anarchy- tv-sarjaa.

Mietin vain, että mitäköhän tämä vulgääri piirros oikein mahtaa kertoa alitajunnastani. Mikäli jollakulla on asiasta briljantti teoria, älköön hän epäröikö kertoa minulle.

Kuitukärkikynä kirjekuorelle

Hirvitys sen kuin jatkuu

Jatkoin eilistä hirvitystä sittenkin vielä kuitukärkikynällä. Tussailin kuvaa aika huolettomasti, koska tiedostin digitaalisen kuvankäsittelyn kaikkivoipuuden, jonka alle piirros seuraavaksi tulisi siirtymään. Virheillä ei näin ollen ollut suurta merkitystä, koska tietokoneella tussiakin voi kumittaa ja pois "kumitetut" viivat saa takaisin armollista CTRL+z-näppäinyhdistelmää painamalla.

Tarkkasilmäinen katsoja saattaa havaita piirrokseen tekemäni muutokset. Kuva etenee päämääräänsä kohti, joskaan en ole ihan varma, kuinka onnistuneesti se sen saavuttaa.

Muutin piirroksesta ottamani kuvan kännykkäni välttävällä kuvankäsittelyohjelmalla  mustavalkoiseksi sekä säädin hieman kontrastia, jotta viivat erottuisivat paremmin, sillä kuva kärsi salamavalon aiheuttamasta heijastuksesta. Asuntomme kiinteä laajakaista ei aina halua toimia, joten joudun toisinaan turvautumaan kännykkääni blogiin postaillessani. Täytyy kylläkin mainita, että ei tämä älypuhelin ihan turha vempain ole.

Kuitukärkikynä paperille, korkeus n. 35 cm

Hyi kauhistus

Tänään piirsin jotain kammottavaa. Vannon kuitenkin, että tämän järkyttävän, katsojassa epäilemättä myötähäpeää herättävän tekeleen olemassaololle on olemassa järjellinen selitys ja jopa tarkoitus.

Tämä kahdelle toisiinsa teipatulle A4-kopiopaperille piirretty hirvitys on itse asiassa vain luonnos, jonka aion skannata ja viimeistellä sekä värittää tietokoneella. Tekeleen lopullinen päämäärä paljastunee jossain vaiheessa.

Kuvasin piirroksen ruskealla, 70-lukulaisella korkkimatolla, jonka rumuus on omiaan kehystämään teosta.

Kuitukärkikynä paperille, korkeus n. 35 cm

Hyvää perjantai-iltaa

Maanantaiyön miau

Olin sunnuntaina vaellukselta palattuani niin poikki, että mikään muu kuin syöminen, juominen ja sohvalla röhnöttäminen ei tullut kysymykseenkään. Maisemat Korouoman rotkolaaksossa olivat miellyttävät, mutta tämän päivän piirroksessa en lauantain uumoiluistani huolimatta käsittele pohjoista kasviaihetta, vaan pientä, domestikoitunutta kissaeläintä.

Eläimiä piirtäessäni liikun ehdottomasti mukavuusalueeni ulkopuolella, sillä olen aina ollut kiinnostuneempi ihmisten kuin eläinten piirtämisestä, ja näin ollen eläinten piirtäminen on jäänyt varsin vähälle. Siinä onkin taas yksi alue vallattavana.

Tämän päivän aihe kumpusi eräästä internetin ihmemaassa näkemästäni valokuvasta, jossa oli aivan kertakaikkisen mainionnäköinen kissa. Kissan naama ja olemus herättivät minussa niin suurta hilpeyttä, että koin suorastaan pakonomaista tarvetta piirtää eläimestä kuva. Aikomukseni ei ollut piirtää realistista kuvaa kissasta, vaan karikatyyri, jossa eläimen karaktääri korostuisi samalla tavalla kuin ihmisiä esittävissä karikatyyreissä. Paljon eläimiä tarkkailleet henkilöt tietätävät, että eläimet ovat hyvinkin persoonallisia, toisistaan poikkeavia yksilöitä.

Hahmottelin kuvan ensin lyijykynällä, minkä jälkeen tussasin sen mustalla huopakynällä. Kuva on jokseenkin viimeistelemätön; saatan vielä palata sen pariin esimerkiksi varjostamisen ja värityksen merkeissä.

Huopakynä paperille, koko A4

Sunnuntaipostaus

Kyllä, minulle nyt on vielä sunnuntai. Menen kohta nukkumaan,  ja sen jälkeen, kun olen herännyt, on maanantai.

Tänään en kummempiin piirrospuuhiin kokenut kykeneväni ryhtymään, sillä kärsin juuri nyt erittäin hankalasta niska-hartiaseudun jumituksesta. Onneksi minulla on huomenna aika hierojalle, joka ainakin aiemmin on saanut murjottua lihaksiani mureammiksi. Suunnitelmissani on myös lähitulevaisuudessa järjestää itselleni hieman ergonomisempi piirrustuspöytäviritys, sillä tämänhetkiset työskentelyolosuhteeni ovat senkaltaiset, että niitä en uskaltaisi hierojalle näyttää...

Mitäs lorvailua tämä tällainen on!

O-ou, salakavalasti on ehtinyt muutama päivä livahtaa ohi piirroshaastetta ja blogia laiminlyöden. Tilanne on ollut se - vannon käsi sydämeni tienoilla - että vuorokausissa ei tässä ihan hiljattain ole ollut riittävästi tunteja minkään postauskelpoisen tekeleen aikaansaamista varten, sillä olen joutunut käyttämään kaikki olemassaolevat tunnit muihin aktiviteetteihin. Lupaan pyhästi, että huomenna blogiini ilmestyy jälleen jotain jos ei vakavasti otettavaa, niin ainakin hyvän yrityksen kautta syntynyttä materiaalia.

(Miellyttävää taustamusiikkia)

Söpöilyä paremman puutteessa

Sain heti tässä haasteen alkumetreillä havaita, että kovin korkealla itsekritiikin tasolla en tähän hommaan voi lähteä. Minulla ei tänään ollut mielessä mitään kovin briljanttia ideaa päivän piirrokseen, joten turvauduin helppoon ratkaisuun: söpöön pin up-tyttöön. Nättejä naishahmojahan on aina kiva piirtää. Itse asiassa piirtelin nättejä naisia nuorempana niin paljon, että jossain vaiheessa suorastaan kielsin itseltäni niiden piirtämisen, jotta tekemiseni ei vallan fiksautuisi yhden ja saman, silloin kliseisenä ja kuluneena näkemäni aiheen ympärille.

Sieviä naishahmoja ei minulla siis ole aikoihin tullut juuri piirreltyä, ja sen huomasin päivän kuvaa piirustaessani - sangen haasteellista nimittäin oli kyseistä kuvaa väsätä ilman mallia. Vaimensin aivoissani epätoivoisesti karjuvan itsekritiikin ja niin sanotusti purin hammasta ja jatkoin piirtämistä. Kovin kauan en kuitenkaan joutunut itseäni kiusaamaan, sillä rupeama keski tuskaisine lyijykynähahmotteiluineen alle tunnin. Lopputulosta katsoessani sekin tosin kuulostaa aika pitkältä ajalta moisen tekeleen tuottamiseen.

Tuumin kuitenkin, että aika on ehkä jo kypsä tähän pin up-tyyppiseen aiheeseen palaamiselle. Naisvartalo on kuitenkin niin läpikotaisin koluttu aihe niin taiteen kuin median ja mainonnankin aloilla, että ihan tasa-arvon nimissä voisin koittaa ryhtyä piirtelemään vaihteeksi mieshahmoja. Siinä minulle onkin haastetta kerrakseen, sillä olen jostain syystä aina kokenut miehen piirtämisen huomattavasti naisen piirtämistä vaikeampana. Mieshahmoistani pyrkii tulemaan omituisen... pökkelöitä.

Noh, oli mitä oli, lievää häpeää tuntien esittelen päivän piirroksen:

Kuitukärkikynä paperille, 19 x 17 cm