Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Purrr..!

Tammikuun sarjispäiväkirjahaaste sujui yllättävän kivuttomasti; itse asiassa niin kivuttomasti, että päätin antaa sarjisprojektini jatkua. Siitä lisää myöhemmin.

Helmikuulle ideoimme Ninnin kanssa aivan uuden haasteen: tarkoituksena on keksiä ja piirtää päivittäin uusi mielikuvitushahmo, josta olisi suotavaa kuvan lisäksi myös kertoa hieman jotain. Ensimmäinen postaukseni on ehkä hieman fuskausta, sillä hahmo ei tarkkaan ottaen ole täysin minun keksimäni, vaan toteutin sen eräälle ystävälleni tämän toiveiden mukaan, minkä lisäksi luonnostelin kuvan jo joulukuussa.

Hahmolle on kuitenkin omassa päässäni kehkeytynyt piirtäessäni ja väritellessäni jonkinlaista taustatarinaa: kyseessä on selvästi yksi Team Purrrlesque -burleskiryhmän viettelevistä jäsenistä...

Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, koko A3

torstai 25. joulukuuta 2014

Uuden välineistön sisäänajoa

Tämän kuvan piirtelin jo eilen, jouluaattona, mutta en ehtinyt tehdä siitä blogipostausta. Sain aivan ihanan joululahjan: läjän uusia kuitukärkikyniä ja pastellisävyisen Copic-tussisetin, jossa oli myös blendaustussi. Näitä vermeitähän piti päästä heti kokeilemaan! Piirustelin siis jouluisen illanvieton lomassa samaisen haltiahahmon, joka esiintyi edellisessä postauksessa kännykällä piirretyn luonnoksen muodossa. Tämäkin kuva on piirretty suoraan tussilla luonnostelematta ensin lyijykynällä. Hahmosta tuli monella tapaa hassu eikä se edes osunut ihan keskellä paperia, mutta ai että uusilla kynillä piirtäminen oli mukavaa!


Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, koko A4

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Ei mitään jouluun liittyvää

Kävin tänään katsomassa vauhdikkaan elokuvan ja innostuin sen seurauksena luonnostelemaan tällaisen hyppäävän haltian. Nyhersin kuvan kännykällä, koska saatavilla ei ollut paperia. En käyttänyt mallia, vaan operoin mielikuvitukseni ja muistini voimalla.


Digitaalinen piirros

tiistai 9. joulukuuta 2014

And now for something completely different

Tänään on vuorossa niin kutsuttua fanitaidetta, vaihteeksi oikealla kädellä piirrettynä. Aiheena on Sandman-sarjakuvasta tuttu hahmo Death, suomennettuna siis Kuolema.

Piirros meni monella tapaa plörinäksi, alkaen vaikkapa siitä, että kuvan hahmo näyttää enemmän Tina Turnerilta kuin mielikuvaltani Kuolemasta. Tosin kyseisellä hahmollahan on tilanteesta riippuen hieman eri näköisiä olomuotoja, joten ehkä tämä Tina Turner-look palvelee jotain omaa tarkoitustaan.

En käyttänyt piirtäessäni mitään mallia, ja sen kyllä tunsi ja huomaa lopputuloksesta. En ole piirtänyt elävää mallia aikoihin eilistä lukuun ottamatta, enkä myöskään ihmisiä mielikuvitukseni varassa, joten asennon hakeminen oli yllättävän vaivalloista ja kankeaa. Minua suorastaan hävettää, miten pahasti taitoni piirtää ihmisiä ulkomuistista on hapertunut. Oli mitä oli, asia ei parane muulla kuin vanhalla kunnon harjoittelulla.


Kuitukärkikynä ja huopakynä paperille, koko A4

maanantai 27. lokakuuta 2014

Kolmas kerta on kolmas

Palasin tänään vielä kerran samaan aiheeseen, jota olen käsitellyt kahdessa edellisessä postauksessa. Tulos ei ole vieläkään sellainen kuin halusin, mutta puskin työn täällä kertaa joka tapauksessa loppuun. Tällainen siitä tuli:


Kuitukärkikynä paperille, korkeus n. 20 cm

perjantai 24. lokakuuta 2014

Virheistä oppii... tai sitten ei

No niin, tässä on taas ollut pari päivää hiljaiseloa blogirintamalla, mutta ei siitä sen enempää. Palasin joka tapauksessa tänään saman aiheen pariin, jota käsittelin edellisessä postauksessa. Ja tein saman mokan.

Varjostukset lähtivät taas hallinnasta. Tällä kertaa kuitenkin oivalsin, mistä ilmiö johtui, ja selitys on varsin yksinkertainen: operoin liian paksukärkisellä kynällä.

Minulla on vielä paljon opittavaa...


Kuitukärkikynä paperille

maanantai 22. syyskuuta 2014

Yökyöpeli töhertää jälleen

Ja näin sunnuntain postaus venähti jälleen seuraavan vuorokauden puolelle. Jostain syystä yö on minulle mitä otollisinta työskentelyaikaa.

Leikin taas kerran uusilla Copic-tusseillani. Halusin tällä kertaa kokeilla, miten kynät käyttäytyvät akvarellipaperilla, ja hyvinhän ne käyttäytyivät. Pidin kovasti siitä, miten huokoinen paperi imi väriä. Nautin yleensäkin kovasti paksulle ja huokoiselle paperille piirtämisestä ja maalaamisesta.

Tämänkertainen piirros oli jälleen melkoista improvisointia, kokeilua ja suoraan sanottuna töhertelyä, mutta aihe minulla oli jo korvan takana, minkä vuoksi tällä työllä on nimikin: Moodswings. Kuvan väreihin en ole erityisen tyytyväinen, mutta Copic-värivalikoimani on toistaiseksi niin surkea, että tämä oli kutakuinkin parasta, mitä saatoin saada aikaan. Etenkin tuo punainen on jotenkin kummallisen tunkkainen; kaipaisin enemmänkin raikasta kirkkaanpunaista. Kuvassa esiintyvän naishahmon anatomia meni ihan höpöksi, mutta laitettakoon se tällä kertaa taiteellisen vapauden piikkiin. Kaiken kaikkiaan tämä tekele on minusta aika nolo, mutta tungen itsekritiikille suukapulan ja painan sen kummempia mukisematta julkaise-nappia.


Huopakynät akvarellipaperille, korkeus n. 20 cm



P.S. Tuntuuko sinustakin siltä kuin joku tuijottaisi sinua... tuossa kuvan keskivaiheilla?