Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmaasävy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmaasävy. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. joulukuuta 2014

Takaisin sorvin ääreen

Joku on saattanut ihmetellä, miksi blogiin nimeltä 'Piirros päivässä' ei ole useisiin päiviin ilmestynyt yhtäkään piirrosta. Totuus on se, että olin jo päättänyt laittaa haasteen toistaiseksi jäihin, sillä minusta todella tuntui, että olin saanut jo niin paljon harjoitusta ja rutiinia piirtämiseen tämän projektin kautta, ettei se enää tällä hetkellä palvellut tarpeitani. Tarkoituksenani on ollut jo hyvän aikaa kirjoittaa postaus, jossa kertoisin siirtäväni haasteen toistaiseksi hyllylle ja perustavani toisen blogin, joka keskittyisi laajempiin ja haasteellisempiin kuvataiteellisiin tuotoksiin, mutta syystä tai toisesta en ole saanut sitä aikaiseksi.

En ole taipuvainen uskomaan yliluonnolliseen, mutta niinkin voisi ajatella, että aikaansaamattomuudelleni oli jokin korkeampi tarkoitus, sillä havahduin tänään siihen, että olen kaikkea muuta kuin saanut riittävästi harjoitusta ja rutiinia piirrustushommiin. Herääminen tapahtui törmättyäni sattumalta internetin ihmemaassa satunnaiseen piirroskuvaan, joka jostain syystä sai minut oivaltamaan, että olen viime aikoina niin keskittynyt piirrustustekniikan hieromiseen, että kuvantuottamiseni on muuttunut varsin kaavamaiseksi ja kankeaksi.

Niinpä päätin niin sanotusti potkaista itseäni peruuksille, ottaa kynän käteen ja jatkaa piirustushaastetta, mutta tällä kertaa uudella otteella: keskittyen vaihteeksi enemmän ilmaisuun kuin tekniikkaan. Joudun myös tekemään edelleen vakavasti töistä liiallisen itsekritiikin päihittämiseksi. Viimeisimpiin postauksiini kuuluva kirjekuoren taakse kieli poskessa piirretty naishahmo on itse asiassa minulta sen kaltainen saavutus, johon minun olisi hyvä jatkossakin pyrkiä. Tänään kuitenkin tällainen naama:


Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, korkeus n. 21 cm

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kissan kehitys

Jatkoin tänään eilistä kissimirriä lisäämällä kuvaan harmaasävyjä. Toimenpide oli hyvin kokeiluluontoinen, sillä sormeni lähinnä syyhysivät päästä testaamaan pelkillä harmaasävyisillä Copic-tusseilla operoimista. Sävyjen lisääminen muutti piirroksen luonnetta merkittävästi - se muuttui mielestäni graafisesta jotenkin maalaukselliseksi. Se, muuttuiko työ parempaan vai huonompaan suuntaan, lienee makuasia.


Huopakynät paperille, koko A4

maanantai 29. syyskuuta 2014

Korva, tuo kummallinen rustouloke

Tänään tartuin ensimmäiseen harjoituslistallani olevaan aiheeseen: korvaan. Tavoitteenani oli tutkia korvan muotoa ja rakennetta realistisesti ja pikkutarkasti, jotta saisin mahdollisimman hyvän käsityksen kyseisestä monimutkaisesta ulokkeesta.

Yksityiskohtaisesta tarkastelusta huolimatta en kykenisi vielä piirtämään uskottavan näköistä korvaa ilman mallia, joten tätä aihetta täytyy vielä harjoitella. Olen tähän asti ihmisiä piirtäessäni jättänyt korvat mahdollisimman vähälle huomiolle siitä yksinkertaisesta syystä, että en ole kokenut niitä niin mielenkiintoisiksi, että olisin pitänyt niihin paneutumista vaivan arvoisena. Tämän takia korvan piirtäminen on minulle edelleen melkoinen haaste, jonka kylläkin aion päihittää.


Musta puuvärikynä paperille, koskeus n. 15 cm