Takaisin sorvin ääreen

Joku on saattanut ihmetellä, miksi blogiin nimeltä 'Piirros päivässä' ei ole useisiin päiviin ilmestynyt yhtäkään piirrosta. Totuus on se, että olin jo päättänyt laittaa haasteen toistaiseksi jäihin, sillä minusta todella tuntui, että olin saanut jo niin paljon harjoitusta ja rutiinia piirtämiseen tämän projektin kautta, ettei se enää tällä hetkellä palvellut tarpeitani. Tarkoituksenani on ollut jo hyvän aikaa kirjoittaa postaus, jossa kertoisin siirtäväni haasteen toistaiseksi hyllylle ja perustavani toisen blogin, joka keskittyisi laajempiin ja haasteellisempiin kuvataiteellisiin tuotoksiin, mutta syystä tai toisesta en ole saanut sitä aikaiseksi.

En ole taipuvainen uskomaan yliluonnolliseen, mutta niinkin voisi ajatella, että aikaansaamattomuudelleni oli jokin korkeampi tarkoitus, sillä havahduin tänään siihen, että olen kaikkea muuta kuin saanut riittävästi harjoitusta ja rutiinia piirrustushommiin. Herääminen tapahtui törmättyäni sattumalta internetin ihmemaassa satunnaiseen piirroskuvaan, joka jostain syystä sai minut oivaltamaan, että olen viime aikoina niin keskittynyt piirrustustekniikan hieromiseen, että kuvantuottamiseni on muuttunut varsin kaavamaiseksi ja kankeaksi.

Niinpä päätin niin sanotusti potkaista itseäni peruuksille, ottaa kynän käteen ja jatkaa piirustushaastetta, mutta tällä kertaa uudella otteella: keskittyen vaihteeksi enemmän ilmaisuun kuin tekniikkaan. Joudun myös tekemään edelleen vakavasti töistä liiallisen itsekritiikin päihittämiseksi. Viimeisimpiin postauksiini kuuluva kirjekuoren taakse kieli poskessa piirretty naishahmo on itse asiassa minulta sen kaltainen saavutus, johon minun olisi hyvä jatkossakin pyrkiä. Tänään kuitenkin tällainen naama:

Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, korkeus n. 21 cm