tiistai 30. joulukuuta 2014
lauantai 27. joulukuuta 2014
Hetken naama
torstai 25. joulukuuta 2014
Uuden välineistön sisäänajoa
Tämän kuvan piirtelin jo eilen, jouluaattona, mutta en ehtinyt tehdä siitä blogipostausta. Sain aivan ihanan joululahjan: läjän uusia kuitukärkikyniä ja pastellisävyisen Copic-tussisetin, jossa oli myös blendaustussi. Näitä vermeitähän piti päästä heti kokeilemaan! Piirustelin siis jouluisen illanvieton lomassa samaisen haltiahahmon, joka esiintyi edellisessä postauksessa kännykällä piirretyn luonnoksen muodossa. Tämäkin kuva on piirretty suoraan tussilla luonnostelematta ensin lyijykynällä. Hahmosta tuli monella tapaa hassu eikä se edes osunut ihan keskellä paperia, mutta ai että uusilla kynillä piirtäminen oli mukavaa!
![]() |
Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, koko A4 |
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Ei mitään jouluun liittyvää
maanantai 22. joulukuuta 2014
Diskusprolapsi
Joululomanviettopaikassani ei ole skanneria, joten seuraavat pari viikkoa kuvaan kaikki piirrustukseni (paitsi tietysti kännykällä tai tietokoneella piirretyt) kännykkäkameralla.
Unohdin ottaa kotoani mukaani lyijykynän, joten piirsin tämän päivän kuvan suoraan tussilla ilman luonnostelua. Toki täältä ystäväni asunnosta, jossa majailen, olisi luultavasti löytynyt lyijykynä, mutta en vaivautunut etsimään sellaista. Ajattelin nimittäin, että minulle tekisi hyvää piirtää ilman turvallista lyijykynäluonnostelua ja siten joutua tyytymään siihen jälkeen, mitä ensimmäisenä saan aikaan, ilman mahdollisuutta pyyhkiä sitä pois. En myöskään käyttänyt minkäänlaista mallia, vaan piirsin kuvan niin sanotusti omasta päästäni. Nämä edellä mainitut seikat näkyvätkin mielestäni lopputuloksessa kömpelyytenä ja puutteina mittasuhteissa ja anatomiassa.
Kuvan aihe on yksinkertaisesti kipu. Olen pitkään pohtinut, miten voisin ilmaista kuvallisesti kokemusta, jonka olen kahdesti käynyt läpi kaularankangassani olleen välilevypullistuman ja siitä seuranneiden hermokipujen, tuntopuutosten ja muiden viheliäisten oireiden takia. Ratkaisu - tämänpäiväinen piirros - sattaa olla naiivi, mutta ainakin se on rehellinen. Luultavasti tulen vielä palaamaan aiheeseen useaan otteeseen; tämän päiväinen työ oli vasta eräänlaista aiheen tunnustelua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)