Ylimääräistä jorinaa piirtämisen vaikeudesta

Päätin suoltaa tänään vielä toisenkin postauksen, jonka aloitan avautumalla aiheesta hienomotoriikka ja sen rapistuminen. Olen nimittäin huomannut, että se, mikä itselläni eniten piirustustaidossa kärsii pitkän harjoittelemattomuuden seurauksena, on niin sanottu silmän ja käden yhteistyö. Vaikka tiedän, minkälainen muoto paperille pitäisi ilmaantua, niin käteni ei suostu liikkumaan niin kuin yritän käskeä. Parhaiten huomaan tämän ilmiön ppirtäessäni pitkiä, hallittuja viivoja: kynä ei liiku suoraan, vaan poikkeaa reitiltä, jolloin viivasta tulee epätasainen. Kyse on siis käden hienomotorisesta hallinnasta.

Kuten blogin kuvauksessa sanotaan, ennen tähän haasteeseen ryhtymistä olin ollut hyvän tovin piirtämättä kovinkaan aktiivisesti. Edellinen kerta, kun varsinaisesti olen kunnolla istunut alas piirtämän ennen tämän blogin aloittamista, oli noin vuosi sitten, kun toteutin erään kuvituskeikan. Täytyy sanoa, että olisin selvinnyt työstä huomattavasti nopeammin ja kivuttomammin (ja näin ollen päässyt myös käytännössä paremmalle tuntipalkalle, sillä hommasta maksettiin ns. könttänä), mikäli olisin treenannut piirtämistä aktiivisemmin. Tämäkään ei kuitenkaan vielä saanut minua tarttumaan kynään ja aloittamaan aktiivista harkoittelua ties minkä syiden takia - aina muka oli liian kiire opintojen ynnä muun muka tärkeämmän toiminnan kanssa. Tämä piirtämisen aloittamisen vaikeus on sikäli omituista, että satun rakastamaan piirtämistä. Syy piilee luultavasti siinä, että vaikka nautin piirtämisestä, koen sen kuitenkin melko raskaaksi puuhaksi, johtuen osittain hillittömästä perfektionismistani. Mitä pidemään olen treenaamatta, sitä tyytymättömämpi olen aikaansaamaani jälkeen silmän ja käden yhteistyön heikennyttyä, ja sitä vaikeampi piirtäminen on taas aloittaa.

Olen tässä tuuminut, että minun pitäisi ehkä ihan yksinkertaisesti treenata suorien viivojen ja selkeiden linjojen piirtämistä. Tämä kuulostaa tajuttoman tylsältä, mutta keksin, että voisin harjoitella käden hallintaa piirtämällä viivoja ruutupaperille valmista ruudukkoa seuraten. Lisäksi ajattelin piirtää jonkin pyöreän muotin avulla lyijykynällä ympyröitä paperille ja seurata niiden ääriviivoja tussilla. Kuulostaa ehkä joltain alakoululaisten harjoitukselta, mutta sellaista koen juuri nyt tarvitsevani. Ehkäpä myös postaan aikaansaannokseni tänne blogiin. ;)

Copic-harjoittelua, osa 2: Nyt ei mennyt ihan niin kuin The Joy of Paintingissa

Kuten otsikosta voi päätellä, jatkoin tänään Copic-kynien käyttöön perehtymistä. Uskaltauduin laajentamaan väriskaalaa eilisestä, ja tämän päivän piirroksessa onkin esillä hyvin pitkälti ne värit, mitä minulla tällä hetkellä on käytössäni.

Piirrokseni kohtasi takaiskun heti työn alkuvaiheessa. Piirsin ääriviivat mustalla Deleter-nimisen valmistajan Neopiko-tussikynällä, jonka jäljen taidetarvikeliikkeen myyjä väitti kestävän Copicilla värittämistä leviämättä. Tämän osoittautui kuitenkin hölynpölyksi, sillä musta väri lähti kuin lähtikin leviämään, kun ryhdyin värittämään kuvaa, ja kontaminoi blenderitussini, minkä ansiosta ihon sävystä tuli tunkkainen. Äärivivan leviäminen sotki värejä niissäkin kohdissa, joihin en blenderiä käyttänyt. Olisi pitänyt vain suosiolla maksaa euro enemmän per tussi ja ostaa niitä Copiceja ääriviivaakin varten...

Omat risunsa kuuluu erikseen ostamalleni blenderitussille. Kyseistä välinettä ei paikallisesta taidetarvikeliikkeestä löytynyt Copicin valmistana, mutta myyjä suositteli minulle Letrasetin Flexmarker-blenderiä, joka hänen sanojensa mukaan oli Copicin blenderiä vastaava. No, en tiedä, miten Copic-blender toimii, koska en ole sellaista vielä kokeillut, mutta ainakaan tämä Flexmarker ei ole tähän mennessä tehnyt Copic-tusseilla väritettyihin pintoihin minkäänlaista muutosta, mutta sen sijaan levittää kyllä mustan ääriviivan. Toisin sanoen kyseinen blenderi levitti kuvasta ainoastaan niitä kohtia, joiden ei olisi pitänyt levitä.

Kuvan aiheena kierrätin aiemmin piirtämääni kämäistä pin up-tyttöä, koska rehellisesti sanottuna halusin päästä kuvan suunnitteluvaiheesta helpolla. Piirsin sen siis läpi uudelle paperille ja ryhdyin värityshommiin. Tässä tulos:

Kuitukärkikynä ja huopakynät paperille, korkeus n. 18 cm

Copic-harjoitus

Tänään kokeilin iltapuhteeksi ensimmäistä kertaa elämässäni Copic-tusseja. Täytyy sanoa, että olen toistaiseksi suhteellisen pihalla kyseisen välineen käytöstä, mutta tekeminen tuntui ihan mukavalta.

Huopakynät paperille, korkeus n. 17 cm

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

No niin, ensimmäinen lipsahdus haasteesta tapahtui. En eilen yksinkertaisesti ehtinyt toteuttaa ja postata päivän piirrosta, mutta sehän ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi eilenkin piirtänyt. Aloitin nimittäin oheisen kuvan luonnostelun jo eilen, ja homma jatkui tänään.

Aihe ei tällä kertaa ole sen vähäisempi kuin eeppinen taistelu hyvän ja pahan välillä. ;) Koska olen neuroottinen perfektionisti, menee oikeanpuoleisen hahmon asennon viimeistelyyn vielä tovi. Ja kyllä, nämä tyypit ovat saamassa myös kasvot...

Lyijykynä ja kuitukärkikynä paperille, koko A3

(Miellyttävää taustamusiikkia)

All glory to the Hypnosoini

Tämänpäiväinen oli mukava ja helppo. Aihe kuvaan tuli ystävältäni Sannalta, joka toivoi, että piirtäisin Timo Soini-sammakon. Toivottavasti lopputulos vastaa odotuksia. ;)

Kuitukärkikynä paperille, korkeus n. 15 cm

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se meni?

No niin, näin tämä keskiviikon postaus venähti torstain vastaisen yön puolelle. Mutta minkäs sitä yökyöpeli itselleen mahtaa.

Tämän päivän piirroksen aihe sikisi keskiviikon Hesarin kokoomuspoliitikko Elina Lepomäkeä käsittelevästä artikkelista. En valitettavasti saanut kuvan esittämän henkilön karaktääriä kovin osuvasti ikuistettua tähän kuvaan, johtuen epäilemättä siitä, että kyseiset kasvot eivät ole minulle kovin tutut. Tekele jäi muutenkin kovin viimeistelemättömäksi, mutta se minun täytyy kestää, sillä perfektionismin päihittäminen ja keskeneräisyyden sietämisen oppiminen ovat osa tätä haastetta.

Kuitukärkikynä paperille, koko n. 15 x 21 cm